RT51

RT51

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Historian havinaa!

Tulipa tilattua Coronaani koskien TraFilta "Ajoneuvon historian selvitys". Nyt on sitten autoni alkuvuodetkin selvitetty entisten omistajien osalta ja varmistui sekin että rekisteritunnus on säilynyt samana koko ajan.

  • Auton osti 12.4. 1967 helsinkiläisestä Auto-Prima -liikkeestä Puotinharjulainen talonmies. Hauska yhteensattuma että hänenkin etunimensä oli Vesa.
  • Kauan ei Corona ensimmäisellä omistajallaan ollut, vain neljä kuukautta.  Elokuun 18. 1967 omistajaksi vaihtui johtaja Ullanlinnasta Neitsytpolulta, eli Helsingissä yhä säilyttiin.
  • Johtaja piti Coronaa omistuksessaan vajaat kaksi vuotta kunnes 20. elokuuta 1969 omistajaksi vaihtui helsinkiläinen toimitusjohtaja Punavuoresta, Merimiehenkadulta. Hänen nimissään auto sitten säilyikin aina vuoden 1998 joulukuuhun asti, jossakin vaiheessa omistajan osoitteena oli Suomenoja Espoossa ja haltijana omistajan huonekaluliike Fredrikinkadulla Helsingissä.
  • 1998 Corona siirtyi edellisen omistajan tyttären nimiin, jonka kanssa tein kaupat marraskussa 1999.