RT51

RT51

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Osien käsittelyä

Osien käsittely on jatkunut aina kun sille aikaa on löytynyt. Hiekkapuhalletuista osista olen ensin hionut pahimmat karkeudet pois. Tämän jälkeen osat kiinni maalaustelineisiin ja pintaan ensin happopohjamaali ja sitten epoksi. Iso määrä osista on jo päässytkin tähän vaiheeseen, mutta vielä on jäljellä käsiteltävää. Epoksimaalin päälle on tarkoitus seuraavaksi suorittaa tarvittat kittaukset (puhalluksen aikaansaamat ruostekuopat) ennen kuin edetään maalausvaiheissa eteenpäin.











Moottorin osia ym. käytin lasikuulapuhalluksessa. Työn hoiti mallikkaasti Karjalan SoodaPuhallus Oy. http://www.karjalansoodapuhallus.fi/




Venttiilikoppa on soodapuhallettu






sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi tuulilasi valmiina!

Coronan tuulilasi on uusimisen tarpeessa ja etsintä ei tuottanut tulosta. Ilmeisesti pienen maahantuontimäärän takia tähän malliin ei ole koskaan valmistettu tarviketuulilaseja tai ainakaan missään ei ollut muottia jäljellä. Ja alkuperäistä nyt oli turha kyselläkään.
Niinpä vaihtoehdoksi jäi tuulilasimuotin teettäminen ja tämähän onnistuu Kuttilan Autolasi -nimisessä yrityksessä. Marraskuun alussa toimitin vanhan tuulilasin Kuttilaan malliksi ja tein myös tiedusteluja mahdollisesta tuulilasin tarpeesta muiden tietämieni RT51 -yksilöiden omistajilta.
Tarvitsijoita ilmaantuikin mukavasti joten pääsimme jakamaan muotinteon kustannuksia.
Nyt vuodenvaihteen tienoilla lasiprojekti olikin saatu päätökseen ja valmiit tuulilasit on jo noudettu Kuttilasta. Sävykin on juuri samanlaisen sinertävä kuin alkuperäisessä japanilaisessa tuulilasissa.