RT51

RT51

tiistai 14. tammikuuta 2014

Blogin sijainti vaihtunut.

Corona-blogi on nyt vaihtanut sijaintiaan. Edellisestä paikasta aikoinaan kadonneet kuvatkin on kaiveltu takaisin ja vanhat tekstit on nyt siirretty tänne. Päivityksistäkin yritetään pitää huolta aina kun vain päivitettävää löytyy.

Lokasuojat takaisin koriin.

joulukuu 2013-tammikuu 2014

Hiekkapuhalluksen jälkeiset  hitsaustyöt suoritettiin ensin loppuun.








Seuraavaksi oli vuorossa takalokasuojien sisäpuolien maalaus ja korin osalta täytyi maalata näiden taakse jäävät pinnat.






Nyt olikin sitten mahdollista kiinnittää niin etusisä- kuin takalokasuojatkin takaisin koriin.





Pulttiosien sovitusta.

Soodapuhallusta

marraskuu 2013

Korikehikko siis hiekkapuhallettiin mutta korin muut peltiosat puhdistettiin maaleista soodapuhalluksen avulla. Työn hoiti mallikkaasti Karjalan Soodapuhallus Oy.







Korin hiekkapuhallus ja tallin vaihto.

syyskuu 2013

Kesällä 2013 onnistuin vuokraamaan niin sijainniltaan kuin muiltakin ominaisuuksiltaan paremman tallipaikan projektilleni ja vanhan paikan vuokrasopimus päättyi syyskuun loppuun. Siellä viimeisinä töinä vielä irroitettiin myös etusisälokasuojat korista ja niin auto oli valmis hiekkapuhallukseen. Tämä oli parasta suorittaa tallinvaihdon yhteydessä.













Takakylkien irroitus.

heinä-elokuu 2013

Teimme päätöksen, että pääsemme takapyöräkoteloiden reunojen korjauksessa parhaaseen lopputulokseen kun takakyljet irroitetaan korista.



 Pyöräkotelon reunan korjauksessa käytettiin apuna Ford Sierran takakaaren korjauspalaa.

Pitkän tauon jälkeen takakaarien kimppuun!

heinäkuu 2013

Corona-projekti oli pitkään jäissä mutta kesällä 2013 se kuitenkin nytkähti eteenpäin ja korityöt jatkuivat, nyt takakaarien ja pyöränkoteloiden osalta. Hitsauspistoolia piteli jälleen käsissään"luottoseppäni" Emppu.




2012 tapahtumia

04.04. 2012

Sitten viime päivityksen Corona on siirtynyt "grillistä" A-pukkien päälle.



Olen itsekin hieman taas perehtynyt hitsaustöihin ja ottanut urakakseni korjata varaosa-autosta irroitetut etusisälokasuojat kuntoon ennen niiden vaihtotyötä.





Aiemminkin projektissa auttanut "peltivelho" jatkaa nyt töitään tavaratilan pohjan ruostevaurioiden korjaamisessa.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusia osia rapakon takaa!

Jotakin uutta osaa löytyy tähän malliin jopa uustuotantona, kiitos Yhdysvaltalaisen Corona-harrastajan Carlyn Dinklerin. Posti toi uusia tiivisteitä: etu- ja takalaseihin, takaluukkuun ja sivulasien väliin. Samalla tuli myös kunnostetut roiskesuojat etupyöränkoteloiden takaosaan, niitä kun ei täältä mistään ehjiä enää tuntunut löytyvän. 





Hitsaustyöt vihdoin alkuun!

26.05. 2011

Ei sitä kyllä mistään näytä löytyvän, aikaa eikä intoa korin hitsaustöiden alulle laittamiseen. Auto vain seisoo tallilla tyhjän panttina, on seissyt koko menneen talven.
Onneksi on tuttavapiirissä innokas ja asiansa osaava kaveri, jolla aikaakin on käytettävissä. Hän lupautui nyt auttamaan projektin edistämisessä, ensimmäisenä työnään uusien kynnyskoteloiden asentaminen. Jokohan nyt viimein alkaa tapahtumaan! Ja kyllähän sitä hommaa tämän projektin parissa riittää itsellenikin, siitä ei tarvitse huolehtia :-)
Ennen vanhojen koteloiden irroittamista katsoimme parhaaksi tukea koria putkikehikolla jottei se muuta muotoaan. Nämä saimmekin eilisiltana valmiiksi, joten työ voi nyt alkaa!


25.07. 2011


Kesän säät ovat olleet kovin lämpimät, mutta siitä huolimatta on tallilla kuitenkin jo edistystä tapahtunut. Kynnyskoteloita on rakennettu ja lattian reunoja korvattu uudella pellillä.









17.10. 2011

 


Ensimmäinen ja melko huomattavakin vaihe korin hitsaustöistä on nyt saatu päätökseen. Eli valmiina ovat kynnyskotelot molemmin puolin sekä näihin liittyvät lattian reunat. Lisäksi uusiksi on rakennettu lehtijousien etummaiset kiinnityskohdat.