RT51

RT51

maanantai 19. helmikuuta 2024

Pieniä askeleita

 Jotain aina, vähän kerrallaan. Seuraavassa viime viikkojen pieniä puuuhasteluja.

 

 Istuimien kiskot olivat vielä purkamisen jäljiltä ja vaativat siis huomiota. Toimenpiteinä siis puhdistusta, maalin- ja ruosteenpoistoa ja lopuksi maalaustyö. 




Sitten äänitorvien pariin samoissa merkeissä.





Seuraavaksi toimenpiteet ovien saranoihin liittyen, jotta saisi jossain vaiheessa ovetkin koriin kiinni.

Oikeanpuoleiset saranat olivatkin moitteettomassa kunnossa, kuljettajan puolella molemmissa väljyyttä. Alasaranan olin jo aiemmin onnistunut löytämään uutena, yläsaranaan asensin uuden tapin ja puslat.






Tunkkikin varsineen on saapunut uudelleen sinkityksestä, vähän vielä oranssia maalia varren puoleiseen päähän ja tarrat paikoilleen niin sekin on valmis.




sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Takavaimennin valmistui

 Projektini pakoputkiston osalta puuttui vielä oikeanlainen takavaimennin. Sedan RT40-mallin pakoputkiston uusi takaosa kyllä löytyi, mutta Coupen vaimennin poikkeaa siitä kahden ulostulonsa osalta, muuten vaimennin on saman kokoinen ja mallinen.

Ensin suunnittelin muokata sedanin vaimentajaa kahdelle ulostulolle, mutta tämä osoittautui hankalaksi toteuttaa. Lopulta päädyinkin tiedustelemaan kokonaan uuden takavaimentaja teettämistä Martelius Exhaust -nimiseltä yritykseltä. Siellä otettiinkin asiasta koppi ja lähettämieni valokuvien ja mittojen perusteella he valmistivat uuden takavaimentajan Coupe Coronaani.

Vaimentaja on ruostumatonta materiaalia, kiiltävä pinta täytyykin näin entisöintikohteessa vielä ennen asennusta peittää mustalla maalilla.