RT51

RT51

lauantai 29. marraskuuta 2014

Moottorin purkaminen

Tämän päivän ohjelmassa oli Coronan 4R -moottorin purkaminen osiin. Työ alkoi vauhtipyörän irroituksella jonka jälkeen moottori nostettiin pukkiin.




Purkamisen yhteydessä selvisi, että moottori on joskus porattu 0,50mm ylikokoon Toyotan alkuperäismäntiä käyttäen. Kampiakseli oli std-koossa, laakerit eivät olleet tehtaan alkuperäiset. Sylinterit ja kampiakselin kaulat vaikuttivat hyväkuntoisilta joten niiltä osin vältytään koneistuksilta. Venttiilityöt täytyy toki tehdä, oikaista tasot ja kasauksen yhteydessä uusia männän renkaat, laakerit ja jakopään osat.















sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Osia hiekkapuhalluksesta

Akselistot, jouset, vanteet, bensatankki ym. hiekkapuhalluksen tarpeessa ollutta osaa on nyt käytetty hiekkapuhalluksessa ja saatu takaisin tallille. Puhdasta tuli ja liiemmin ei lisää korjattavaa ilmennyt. Etujarrukilvetkin löytyivät lopulta Japanista, pintaruosteiset käytetyt, mutta kestivät hyvin hiekkapuhalluksen.




sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kirjallisuus entisöinnin apuna

Aiemmat projektini ovat opettaneet että entisöinnissä on suuri apu kyseistä automallia käsittelevästä varaosa- ja korjaamokirjallisuudesta. Niinpä tässäkin tapauksessa on tullut vuosien varrella hankittua mahdollisimman kattavasti kirjahyllyn täytettä jota nyt sitten pääsee hyödyntämään.

Kaikkein oleellisin on varaosakatalogi, josta löytyy räjäytyskuvina ja varaosanumeroin koko auto pienintä mutteria ja prikkaa myöten. Tämän kyseisen automallin kohdalla sen löytäminen ei ollutkaan ihan helpoin asia. Kun maahantuotujen yksilöiden määrä on ollut vähäinen, ei varaosakirjojakaan ole tiettävästi saapunut Suomeen kuin kaksi kappaletta. Molemmat ovat yhä tallessa, toinen maahantuojalla Korsossa ja toinen Tampereella Tammer-Autolla. Omani löytyi lopulta 2000-luvun puolivälin paikkeilla eBayn kautta USA:sta.


Tämän lisäksi on tullut löydettyä muutamia coupe-mallia käsitteleviä korjaamo-oppaita sekä kirjallisuutta rinnakkasmalli RT40-sedanista, jossa kuitenkin on tekniikan osalta jonkin verrankin yhteneväisyyttä.

Dunlop-Sumitomo -levyjarrujen korjauskirja (Corona Coupe sekä Crown). Korpivaaran suomenkielinen painos.
Sama jarrukirja tehtaan alkuperäisenä englanninkielisenä painoksena.


Corona & Crown -malleissa käytetyn 4v. manuaalivaihteiston korjauskäsikirja.



Corona -"raamattu"