RT51

RT51

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Kojelaudan parissa

 Viime aikojen edistyminen on tapahtunut kojelaudan parissa

Lähtökohta pitkäaikaisen varastoinnin jälkeen näytti seuraavalta, puhdistustyötä siis riitti.


Purin mittarit ja kytkimet irti mittaritaulusta ja mittareista irrotin lasit perusteellista puhdistusta varten. Nupit, raitisilmasuutin ym osat käytin ultraäänipesurissa.



Kaksi mittareista löytyi osavarastoistani vielä tehtaan paketissa olevana NOS-osana, joten päätin varmuuden vuoksi vaihtaa ne mittaristoon käytettyjen tilalle.


Tässä kojelauta jo osittain kasassa. Kello oli vielä tässä vaiheessa kellosepällä, koska ei tuntunut käynnistyvän. Onneksi palautui toimivaksi puhdistamisen ja voitelun jälkeen, ilmeisesti pitkä seisonta-aika oli jumittanut koneiston.



 

Myös ohjauspyörä tuli samalla kasattua lopullisesti omalaatuisine vilkkumekanismeineen. 


Sitten vielä hansikaslokero kansineen ja kojelauta alkaakin olla aika lailla valmis.




Hansikaslokeron lukko vaihtui uuteen, koska olin joskus aiemmin onnistunut hankkimaan sen, sekä takakannen lukon avaimineen NOS-osina. Tässä mallissahan nämä kaksi toimivat omalla avaimellaan ja virtalukko sekä ovet omallaan.


maanantai 18. joulukuuta 2023

Tarrahommia

Alkuperäisen kaltaiset tarrat ovat pieni, mutta viimeistelytasoa kohottava osa-alue auton entisöinnissä. Corona Coupen osalta tämä asia on nyt kunnossa, suuri kiitos avusta Vihtori Syynimaa! Vanhojen mallien huonon kunnon ja osittain jopa puutteen takia luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä tarvittiin, onneksi sitä Vihtorilta löytyy.